Mikä lumoava kukkien Tukholma!

TUKHOLMAN PUUTARHAMESSUT,NORDISKA TRÄDGÅRDAR 2018 
”Frodigt är roligt"
- Järjestettiin Tukholmassa Älvsjöön messukeskuksessa 22. – 25.3.2018
- Suurin pohjoismainen puutarhatapahtuma


ULRIKSDALIN PUUTARHAMYYMÄLÄ TUKHOLMASSA
- Ulriksdalin linnan ja sitä ympäröivän puiston yhteydessä Tukholman Solnan alueella
- Viljellään aikakin ruukkukasveja, kesäkukkia ja perennoja
- Myymälän yhteydessä on puutarhahenkinen ravintola

Kevät on tänä vuonna myöhässä myös Tukholmassa. Maaliskuun viimeisenä kokonaisena viikonloppuna tuuli kävi kylmästi ja seuraavan viikon alkuun oli luvassa taas reippaita yöpakkasia ja päivälämpötiloja, jotka eivät vie kevättä eteenpäin.

Tästä kaikesta huolimatta viikonloppuvisiitti Tukholmassa vei minut syvälle kevääseen ja kaikkeen siihen, mikä siinä on parasta ja kauneinta.

Kappale puutarhamessujen antiikkipuutarhaa.
Eipä hassumpi parvekesisustus!

 

Ensimmäisen päivän vietin Nordiska trädgårdar -messuilla Älvsjössä. Näytteilleasettajia oli valtava määrä. Huumaannuin erityisesti näytepuutarhoista ja -parvekkeista. Niiden tutkiminen antoi paljon uusia vinkkejä siitä, mitä kaikkea kasveilla voi saada aikaan. Sormet alkoivat syyhytä: pääsisinpä pian suunnittelemaan jonkun parvekkeen tai terassin, jossa voi laiskotella ja nauttia kesästä ja samalla seurata oman pikkuisen puutarhan sadon kypsymistä.

Pääsiäisen lähestyminen näkyi heti Ulriksdalin puutarhamyymälän ulko-ovella.

Toisena päivänä Tukholmassa asuva ystäväni osasi ohjata minut puutarhamyymälään, jollaista en ole ennen kokenut. Jo ulko-ovella sanoin ystävälleni, etten voi tulla sisään, koska olen lentäen liikkeellä enkä voi viedä täältä mukanani melkein mitään. Se tuntui sydänalassa asti! Se oli niin väärin!

Puutarhassa oli kesäkukkakasvihuoneita kukoistuksessaan, valtava valikoima erilaisia ruukkukasveja, sesongin mukaisia pääsiäisistutuksia, tulppaaneja, ruukkuja ja paljon muuta viehättävää ja tarpeellista.

Kellosoilikit loistivat vaikuttavan monivärisinä.

Kun kierros kaikissa huoneissa oli tehty, oli aika asettua ravintolan jonoon. Se oli aika pitkä mutta eteni nopeasti. Harmittelimme, ettemme olleet nälkäisiä. Ruuat näyttivät houkuttelevilta. Ostimme kahvit ja kakkupalat. Takanamme seisovat alkoivat huokailla hermostuneesti, kun emme osanneet päättää, mikä kukkakoristeltu konditoria-alan luomus olisi se paras.

Tyhjien lautasten äärellä istuimme tyytyväisyydestä mykistyneinä.

Pitäisiköhän ottaa tämä perinteeksi: käydä joka kevät hakemassa kasvukaudelle sykäys Tukholmasta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *