Mäkelän kauppapuutarha – kesäkukat loistavat heinäkuussakin

Täällä ei harrastella!

Osoite: Heikkiläntie 13, Lempäälä
Omistaja: Klaus Mäkelä
Tuotteet: Kesäkukkia, yrttien ja vihannesten taimia, joulukukkia
Oheistuotteet: Lähinnä multaa ja kastelulannoitetta
Oma tuotanto: Kaikki kasvit ovat omaa tuotantoa

http://makelanpuutarha.fi

Kevään ja alkukesän myyntisesongin jälkeen monet kesäkukkapuutarhat alkavat näyttää rähjäisiltä tai ovat jopa kokonaan sulkeneet ovensa. Puutarhoissa panostetaan vain kiivaimpaan myyntiaikaan.

Lempäälässä on kolme kukkapuutarhaa lähekkäin. Jos haluat sesongin jälkeen viedä vaikkapa mökkituomisiksi näyttävän amppelin, kannattanee valita Mäkelän kauppapuutarha. Kävin siellä heinäkuun puolivälissä. Valikoima oli laaja, amppelit komeita ja selvästikin hyvässä hoidossa, vaikka sesonkiaika oli ohi.

Mäkelän puutarhan kesäkukista kärsii ottaa lähikuvia heinäkuussakin. Kasvit voivat ovat edelleen hyvässä myyntikunnossa.

Innostuin ostamaan myös paprikan taimen. Taimi oli kasvanut suureksi taimikasvatusastiassa, mutta näytti edelleen terveeltä ja hyvinvoivalta. Hedelmät olivat jo kookkaita. Istutin paprikan parvekkeelleni odottelemaan lämpöä ja aurinkoa.

Kun kysyn omistajalta, miksi Mäkelässä tuotteet ovat näin hyväkuntoisia, hän näyttää hölmistyneeltä ja kysyy, miksi eivät olisi. Omaisuudestaan täytyy pitää huolta. Vaikka asiakkaita on heinäkuussa paljon vähemmän kuin kiireisimpänä aikana, niitä kuitenkin on. Sen saatoin todeta itsekin. Ja käyhän kauppa muualtakin, kuin puutarhan kassalta.

Klaus Mäkelä on kasvanut puutarhuriksi. Hän sai opin alalle tekemällä töitä isänsä tilalla. Sitten kutsui maailma. Mies vaihtoi alaa 25 vuodeksi – ja palasi takaisin. Mäkelän puutarhassa on nyt luovuttu avomaaviljelystä ja keskitytty pelkästään kasvihuonetuotantoon.

Mäkelässä ollaan selvästikin menossa eteenpäin. Isännän insinööritaidot ja –asenne näkyvät kaikessa. Täällä ei harrastella! Täällä harjoitetaan puutarha-alan liiketoimintaa, joka perustuu laadukkaaseen valikoimaan ja hyvään palveluun. Kesäkauden jälkeen keskitytään joulukukkien kasvattamiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *