Lepaan näyttely – HUH, MIKÄ MÄÄRÄ KONEITA!

”Lepaan näyttelyllä on vahva maine. Se on hieno asia, ja siitä kannattaisi pitää kiinni.”
Mikä? Vuosittain järjestettävä näyttely, joka kokoaa yhteen puutarha-, viher- ja kiinteistöalan ihmiset
Milloin? Joka vuosi elokuussa, tänä vuonna 17. – 19.8.2017
Missä? Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön kartanomaisemat, os. Lepaantie 129, Hattula
Järjestäjät? Kauppapuutarhaliitto ry, Hämeen ammattikorkeakoulu/Hämeen ammatti-instituutti ja Lepaan Oppilaskunta ry

lepaa.fi

Olin käynyt Lepaan näyttelyssä edellisen kerran noin 15 vuotta sitten. Mieleeni oli jäänyt kaunis kartanomiljöö ja paljon kaikenlaista kiinnostavaa katsottavaa ja koettavaa.

Viimeksi olin yksin. Nyt sain mukaani hauskaa seuraa: yhteistyökumppanini Empiros Oy:n toimitusjohtaja Heidi Keso halusi vaihtaa korkkarit sandaaleihin ja nähdä, minkälainen Lepaan jokasyksyinen tapahtuma oikein on.

Heidi oli ensimmäistä kertaa puutarha-alan messuilla. Oli mielenkiintoista kuulla, minkälaisena tapahtuma hänelle näyttäytyi. Varsinkin kun hän johtaa asiantuntijayritystä, joka tukee ja ohjaa yrityksiä kohti parempaa menestystä.

Heidi Keso pääsi kokeilemaan, kuinka hymy irtoaa Jonseredin ruohonleikkurin ratissa.

”Tämä on painottunut enemmän koneisiin, kuin ajattelin”, Heidi sanoi, kun kävelimme keskikäytävää takaisin pääportille ja siitä ulos autolle. Niinpä! Kuvittelin itsekin, että koneiden, laitteiden ja kaiken muun välinen suhde olisi ollut enemmän kallellaan siihen muuhun.

Tuli vähän sellainen olo, että tämä paikka ei taida olla ihan meitä varten. Jos olisimme vaikkapa golfkentän hoitajia tai taimistoviljelijöitä olisimme varmaankin aivan eri mieltä. Tai edes erilaisista koneista ja laitteista kiinnostunutta ihmistyyppiä. Tai jos ei muuta, niin ainakin omakotiasujia.

Olen kiertänyt loppukesän ajan Pirkanmaan puutarhoissa. Puutarhurina ja viestintäalan ammattilaisena olen ajatellut monta kertaa, miten upea ala meillä on ja miten paljon enemmän sitä voisi hyödyntää harrastajien ja muidenkin iloksi.

Kun on oman purkkinsa sisällä, ei voi nähdä, miltä purkki näyttää ulkoapäin. Suomen suuri kotipuutarhurien joukko arvostaa alaan kuuluvaa kotikutoisuuden tuntua. Siitä ei saa luopua! Mutta se ei tarkoita sitä, ettei ajan hyödyllisissä muutoksissa olisi tarpeen olla mukana.

Blogaajat esittelevät Lepaan näyttelyssä, miten kasvit voidaan tuoda uudella ja hauskalla tavalla esille myyntiä varten. Taina Mansikkatilan mailla -blogista oli tehnyt tämän kokonaisuuden. Ja hyvin oli tehnytkin!

”Lepaan näyttelyllä on vahva maine. Se on hieno asia, ja siitä kannattaisi pitää kiinni. Uudistamisen tarvetta olisi varmasti,” Heidi arveli – ja minä nyökkäilin.

Mutta hei, ei meillä tylsää ollut, ei missään tapauksessa. Meillä oli oikein mukava iltapäivä Lepaalla. Kiitos näyttelyn järjestäjien! Ja kiitos Heidi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *