Kangasalan Lepokoti MAISSIA JA MANGOLDIA

Osoite: Ruutanantie 26, Kangasala (lyhyt kävelymatka kirkolta)
Historia: Entinen taiteilijoiden suosima täysihoitola  
Nykyisyys: Säätiö vuokraa hyvin hoidettuja mutta alkuperäisenä säilytettyjä tiloja mm. juhla-, koulutus- ja asuinkäyttöön
Puutarha: Vanhoissa vesialtaissa Honkasen Puutarha testaa puutarhansa kesäkukkia

www.elisanet.fi/kangasalan.lepokotisaatio

Kangasalan Lepokodin esite kertoo, että vanha täysihoitola on elämysten talo. Sitä se todella on! Talo elää nykyaikaa, jossa kello tuntuu pysähtyneen vuosikymmeniä sitten. Mutta paikka ei ole pelkkä museo, vaan siellä juhlitaan, kokoustetaan, tehdään töitä ja levätään tälläkin vuosituhannella. Jotkut jopa ovat löytäneet sieltä vuokrakodin itselleen.

Ihan mielelläni aloittaisin itsekin kesäaamuni juomalla kahvit saman pöydän ääressä kuin vuosikymmeniä sitten Jean Sibelius, Tauno Palo tai Pentti Saarikoski.

Kangasalan lepokodissa on selvästikin juhlittu viime kesänä 100-vuotiasta Suomea.

Minä päädyin paikalle katsomaan taloa mutta myös pihan kukkaistutuksia. Olin saanut kuulla, että Honkasen Puutarha lahjoittaa vuosittain Lepokodin säätiölle kesäkukat. Hoitaessaan istutuksia kesän mittaan puutarha saa arvokasta tietoa siitä, minkälaisissa olosuhteissa kasvihuoneista lähtevät kukat viihtyvät pihoilla parhaiten.

Viime kädessä hyöty menee asiakkaille. Kun Honkasen Puutarhan myyjät tietävät, minkälaisesta hoidosta mikäkin kasvi pitää, he osaavat kertoa sen myös kyseleville asiakkaille. Varjoon vai aurinkoon, nyppimistä vai pelkkää vettä ja lannoitusta, sehän kiinnostaa kaikkia, jotka haluavat panostaa siihen, että vielä syyskesälläkin istutukset antavat parastaan. Tämän kesän yllätys on ollut se, että aurinkoisimmalla seinustalla viihtyivät yllättävän monet kasvit, kunhan säännöllinen vesihuolto oli hoidossa läpi kesän.

Perinteisen lehtimangoldin voi kasvattaa keiton raaka-aineeksi mutta ihan yhtä hyvin kukka-altaan kaunistukseksi. Tämä pitää muistaa ensi keväänä!

Minä pääsin paikalle Honkasen Puutarhan Ulla-puutarhurin kanssa, joka johdatti minut ihastelemaan perinteisten kesäkukkien ja hyötykasvien yhteistä kauneutta vanhoissa vesialtaissa. Samoihin altaisiin oli päätynyt monenlaisia kukoistajia. Kesän lämpö oli kasvattanut muun muassa upeita maisseja, jotka komeilivat istutusten keskuskasveina. Kaivoimme kukkameren keskeltä yhden tähkä. Vau, mikä maku!

Kesäkoisot olivat ehtineet pistää kukkansa kiinni iltaunia varten, mutta kasvuston koko teki teki silti vaikutuksen. Sain kuulla, että kasvit viettävät talvensa puutarhan kasvihuoneessa ja palaavat aina keväällä koristamaan lepokodin pihaa.

Koko komeudesta jäi kotiinvietäväksi paljon ihastuksen huokauksia. Hieno paikka kaikkinensa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *