Honkasen puutarha – iso mutta paikallinen

Sateen läpi erotin ovensuussa upeita jättidaalioita.
Osoite:  Kolme myymälää: Tiihalantie 21, Kangasala; Harjuntausta 7, Tampereen Lielahti; Martinpojankatu 4 A, Tampereen Turtola. Kukkien kasvatushuoneet sijaitsevat ensimmäisessä osoitteessa Kangasalla.
Omistus: Kolme osakasta: toimitusjohtaja Olli Lähdekorpi, Satu Honkanen ja Tiina Honkanen
Tuotteet: Laaja valikoima kukkia ja taimia monipuolisine oheistuotteineen. Myös leikkokukkia ja sidontaa.
Erityistä: Tampereen alueen laajin suurketjujen ulkopuolinen puutarhamyymäläyritys
Oma tuotanto: Kaikki myynnissä olevat kesäkukat. Kasvatetaan myös muun muassa amarylliksiä jouluksi ja pääsiäissesongin sipulikukkia.

 

Lielahden ja Turtolan citymarketeissa pitkään käyneet muistavat, että ensin liikkeiden kyljissä oli Puutarha-Matteja, sitten niistä tuli yhtäkkiä Honkasen puutarhoja.  Näinhän se tosiaankin meni. Kun Puutarha-Matin omistajapariskunta jäi eläkkeelle, se myi liikkeensä Honkasen puutarhalle reilu kymmenen vuotta sitten.

Honkasen puutarha on nykyään iso tekijä Tampereen alueen puutarhakaupassa. Myymälöitä on kolme. Markettien yhteydessä kukkii ja kukoistaa kaksi liikettä. Mutta sitten on vielä se kolmas, se alkuperäinen, jota Honkasen suku on pyörittänyt jo 60 vuotta!

Kun Tiina ja Satu Honkasen isä perusti sen aikanaan, kasvihuoneissa kasvoi lähinnä kurkkua ja tomaattia. Nyt siellä tuotetaan sesongin mukaisia kukkia, joita myydään kaikissa kolmessa liikkeessä. Monivuotisiakin kasveja saa myymälöistä hyvin. Ne tuodaan Honkasen myyntipaikoille hyvin suurelta osin suomalaisilta kasvattajilta. Ja leikkokukkiakin on tarjolla, myös markettien käytävillä.

Leikkokukista tehdyt kimput säilyvät parhaiten viileässä.

Vaikkapa Lielahden liikekeskustassa voi valita, mistä ostaa kesäkukat tai monivuotisten kasvien taimet. Tarjolla on monenlaisia ostospaikkoja.

Muun muassa suuren kansainvälisen ketjun olemassaolo tekee alueella paikallisten yritysten elämän tukalaksi. Kun hinnoilla on vaikea kilpailla, kannattaa panostaa johonkin muuhun. Ainakin itse arvostan sitä, että saan paikallisissa olossa kasvatettuja tuotteita.

Honkasen puutarhan isäntä Olli Lähdekorpi.

Kävin tutustumassa Honkasen puutarhaan ja sen mukavanoloiseen toimitusjohtajaan varmasti koko kesän harmaimpana päivänä Kangasalan kasvitarhalla. Vettä satoi elokuun alun kunniaksi koko päivän tauotta.

Yritin juosta autosta sisälle kastumatta. Sateen läpi erotin ovensuussa upeita jättidaalioita. Suosikkini oli tumman punaviinin värinen lajike.

Sai yhden mukaani.

Mitäpä sateisesta kesästä! Edessä on varmasti kaunis syksy minun parvekkeellani!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *